Oma on liikunta-alalla työskentelevän nuoren naisen blogi hyvän olon etsimisestä, liikkumisesta, ruuasta ja itsensä haastamisesta.
Vaikka työskentelenkin liikunnan parissa lähes päivittäin, olen onnistunut viimeisien kahden vuoden aikana hukkaamaan täysin liikunnan ilon. Nautin liikkumisesta saadessani liikuttaa muita, mutta liikkuminen ihan itselleni on ollut jo pitkään pakkopullaa. Tämän kevään haaste onkin nauttia omasta liikkumisesta, parantaa ruokailutottumuksia ja saada lisättyä omaa hyvinvointia.
Tervetuloa matkalle Oman pariin.